perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kuopion museo täyttää kunnioitettavat 103 vuotta!

"Näin saatiin museolle ajanmukaiset huoneustot - oma talo - ja tämä antoi museoharrastukselle varman pohjan."
Näin lausui lehtori Benjamin Ståhlberg 2.7.1907, tasan satakolme vuotta sitten, kun Kuopion museorakennus valmistui. Kuopion museon perustaminen oli vaatinut vuosikausien pitkäjänteisen työn, jossa juuri Ståhlbergillä oli merkittävä rooli.

Ståhlberg oli jo koulupoikana harras luonnonystävä, jonka lempiharrastuksiin kuului mm. kettujen pyydystäminen ja kasvattaminen. Opintojen jälkeen hän ajautui opettamaan matematiikkaa hieman pitkin hampain. Todellinen into suuntautui muualle. Innokkaana luontoharrastajana Ståhlberg oli mukana perustamassa ensin Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistystä ja v. 1897 Kuopion luonnontieteellistä museota. Museon kokoelman ensimmäiset esineet olivat Ståhlbergin lahjoittamat kolme pöllöä, jotka sijoitettiin aluksi kaupungintalon pikkuhuoneeseen.

Pelkkä kokoelma ei kuitenkaan Ståhlbergille riittänyt. Museoherra halusi, että luonnontieteelliselle ja historiallis-kansantieteelliselle museolle perustetaan aivan oma rakennus, mikä oli tuolloin äärimmäisen harvinaista. Vaiherikkaiden vuosien jälkeen Ståhlbergin haave vihdoin toteutui: Kuopion museon perustuskivet muurattiin 10.10.1905, ja komea linna valmistui pari vuotta myöhemmin, 2.7.1907.

Kuopion museo vuosi valmistumisensa jälkeen 1908.
Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Kuopion museo on muuttunut moneen kertaan yli satavuotisen historiansa aikana. Aluksi rakennukseen sijoitettiin kulttuurihistoriallisten ja luonnontieteellisten näyttelyiden lisäksi kokoelma- ja työtiloja. Talossa toimivat myös kansankirjasto ja VPK. Vuosien varrella rakennusta korotettiin ja laajennettiin, kirjasto ja VPK muuttivat pois ja siirrettiinpä museonkin kokoelmia muualle. Nykyään Kuopion museossa on näyttelyiden lisäksi kulttuurihistoriallisen museon työ- ja arkistotiloja. Muutokset eivät varmasti lopu tähän. Siksi vielä tänäkin päivänä Benjamin Ståhlbergin toteamus on ajankohtainen:
"Kaikki muuttuu. Vierii tässä vuosisatoja. Tuskin tarunakaan on silloin enää säilyneet tämän ajan kiistat. Vaan talo tässä voi seistä vielä yhteishengen, yhteistyön tuloksena."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti