tiistai 8. maaliskuuta 2011

Karhu on kiva

Karhuherra Benjamin on aina silloin tällöin ilahduttanut näyttelyissämme kävijöitä läsnäolollaan. Museon muista eläimistä poiketen Benjaminia saa haistaa ja koskettaakin.
Karhuherra Benjamin
Tällä kertaa Benjamin oli päässyt vähän yllättäenkin piipahtamaan alakerran saliin avariin tiloihin kunnioitusta ja ihastusta herättämään, ja tietenkin myös halattavaksi ja silitettäväksi. Benjaminin tilassa museokävijöillä oli mahdollisuus purkaa tuntemuksiaan piirroksina paperille, ja puolentoista kuukauden aikana seinät täyttyivätkin mukavasti sekä karhuaiheisista, että muista piirroksista.

Benjamin lähdössä takaisin nukkumaan.

Viimeinen katse vieraiden piirustuksiin.

Piirroksista löytyy sekä nuorien että vähän vanhempienkin näkemyksiä karhuista ja vähän muustakin.

Iloisia piirustuksia katsellessa näyttäisi siltä, että ihmisten mielikuvat karhuista taitavat olla aika positiivisia. Aika harvalle karhu on ensisijaisesti pelottava; enemmän kuvissa tulee vastaan iloisia ja ystävällisiä karhuja.

Benjaminin poistuttua tilassa alkaa Kuopion kulttuurihistoriallisen museon seuraavan näyttelyn rakennus. Karvaisen otuksen tilalle tuleekin sitten ihasteltavaksi karvaisia käyttötekstiileitä, sisustusesineitä ja taideteoksia 18.3. alkavassa näyttelyssä nimeltä Ryijy elää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti