keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kenttäkerttunen löysi reviirin Liperistä

Kokenut ja tarkkakorvainen lintuharrastaja löysi eilen 11.6.2013 Liperistä Pohjois-Karjalan kautta aikain kolmannen kenttäkerttusen (Acrocephalus agricola). Kenttäkerttunen on levinneisyydeltään kaakkoinen, etenkin ruovikoissa viihtyvä ja kerttusten tapaan elintavoiltaan varsin piilotteleva pikkulintu. Laji on Suomessa suurharvinaisuus, maamme ensimmäinen havainto on vasta vuodelta 1980.

Kenttäkerttunen lienee laajentamassa levinneisyysaluettaan luoteeseen, ja lajia tavataan Suomessakin nykyisin lähes vuosittain. Sisämaasta aiempia havaintoja on tosin vain viisi. Maamme ensimmäinen varmistettu pesintäkin lienee odotettavissa lähivuosina. Jo vuonna 1991 Halikon (nyk. Salo) Halikonlahdella rengastettiin neljä nuorta yksilöä, mikä käytännössä jo vahvasti viittaa kotimaiseen pesintään.

Savosta kenttäkerttunen on löydetty vain kerran. Varkauden Lehtoniemessä piti koiras 26.-27.6.1988 reviiriä ruovikon ja rantapajukon vaihettumisvyökkeessä. Ehkäpä tänä itätuulten sävyttämänä alkukesänä löytyy se Savon toinen laulava kenttäkerttunen...

Videossa Liperin kenttäkerttunen esittää taiturimaista lauluaan 11.6.2013 klo 4.15, pari tuntia löytöhetken jälkeen...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti