maanantai 18. elokuuta 2014

Huikea Ravintolapäivä avasi Kuopion sieniviikot

"Mitäs jos järjestettäisiin sienitapahtumien kokonaisuus, Kuopion sieniviikot?" kysäisin viime talvena Pohjois-Savon sieniseuran aktiiveilta. Sieni-intoilijoita ei paljoa tarvinnut houkutella, joten Sieniviikot toteutuivat kotikaupungissamme ensimmäistä kertaa.

Ensimmäinen sienitapahtuma järjestettiin eilen. Kuopion museon kokoushuoneeseen perustettiin pop up -ravintola nimeltä Herkuttele villisienillä! Villisieniruokia tarjoiltiin Ravintolapäivän hengessä vapaaehtoispohjalta pientä korvausta vastaan. Tarjolla oli rouskuista tai kantarelleista tehtyjä sienikääröjä, samettista suppilovahverokeittoa, eksoottista mustasienirisottoa, sikurirouskuleipää ja -korppuja sekä pakuriteetä puolukkapipareiden kera. Reseptit oli lohtinut Kirsti Eskelinen, tunnettu suonenjokelainen keruutuotetarkastaja ja pitkän linjan sieniharrastaja.
Alkuruoaksi nautittiin rouskuista valmistettu ja käenkaalilla höystetty sienikäärö.
Jo ennen sieniravintolamme varsinaista avaamishetkeä saliin alkoi kertyä nälkäisiä ruokavieraita. H-hetken koittaessa jono ylti jo ulos asti, ja pian museon kokoushuone pullisteli ravintolakävijöistä. Kävijämäärä ylitti odotuksemme moninkertaisesti - yhteensä ruokavieraita oli noin sata!!! - joten pääruoat loppuivat jo ennen kello kahta. Myöhäisemmille vieraille riitti vielä vähäksi aikaa teetä ja pikkunaposteltavaa, mutta tuntia ennen suunniteltua sulkemisaikaa oli pakko lyödä lappu luukulle. Toiveikkaita maistelijoita olisi kyllä riittänyt pitkälle iltapäivään asti.

Moni vieraistamme tuli kiittämään herkullisesta ruoasta ja toivoi, että sienisapuskoja pääsisi maistelemaan toistekin. Samaa toivon minäkin! Sieniruoalle on mitä ilmeisimmin tilausta. Ja ensi kerralla osaamme valmistautua vähän suurempaankin kävijämäärään.

Seuraavaksi Sieniviikoilla perehdytään sieniruokien terveysvaikutuksiin. Keskiviikkona 20.8. klo 18 kokoonnutaan jälleen Kuopion museon kokoushuoneeseen, jossa Kirsti Eskelinen kertoo ruokasienten ravinnerikkaudesta ja antaa hyviä vinkkejä vähän tuntemattomammistakin sienistä.

Ja mikäli sienitilanne ikinä sallii, järjestämme ensi viikolla Sieninäyttelyn Kuopion korttelimuseossa. Pitänee varmistaa itiöemien ilmestyminen raisulla sadetanssilla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti