perjantai 8. toukokuuta 2015

Mutsit ja muut museoon!

Onko äitienpäivälahja vielä hankkimatta? Tai haluatko varautua ajoissa kesän valmistujais/hää/syntymäpäiväjuhlarumbaan? Vai pähkäiletkö, mitä voisi lahjoittaa eläkkeelle jäävälle kollegalle? Entä jos hemmottelisitkin itseäsi ennenkokemattomilla elämyksillä?

Vastaus on upouusi Museokortti! Museoliiton lanseeraamalla, 54 euron hintaisella kortilla pääsee lähes 200 suomalaiseen museoon vuoden aikana niin usein kuin vain haluaa. Vaikka joka päivä - toki aukioloaikojen puitteissa. Museokortin haltijan on helppo piipahtaa pienessä erikoisnäyttelyssä vaikkapa keskellä päivää, palaverin alkua odotellessa. Tai voihan sitä pitää kesäisellä automatkalla spontaanin tauon kiinnostavan museon kohdalla.
Suomi on Museokortin osalta kerrankin oikein edelläkävijä, pioneeri. Euroopassa vastaavanlaisia museokortteja on vain Sveitsissä ja Alankomaissa, ja mallia meikäläiseen systeemiin on otettu enimmäkseen hollantilaisilta. Lättänämaan museokortti on vilkastuttanut monen museon kävijämääriä, ja niitä myydään kulttuurinnälkäisille yli miljoona kappaletta vuodessa.

Museokortteja myydään meilläpäin Kuopion museossa, Korttelimuseossa ja Kuopion taidemuseossa. Kortin ostamisen yhteydessä pääsee näyttelykäynnille joko heti tai myöhemmin sopivana ajankohtana - vuoden voimassaoloaika lähtee käyntiin ensimmäisestä kortin kanssa tehtävästä museokäynnistä. Museokortin voi ostaa myös lukuisista muista suomalaisista museoista ja lisäksi verkosta, jos Kuopion kohteet ovat kaukana. Kortti on henkilökohtainen eikä sitä voi lainata tai antaa muille.

Tosiaan, jos en olisi kansainvälisen museoliiton ICOM:in jäsen, niin taatusti ostaisin tuollaisen itsellenikin. Kynnys museokäyntiin ei itselleni ole sattuneesta syystä muutenkaan kovin korkea, mutta tällaiset vuosikortit maksavat nopeasti itsensä takaisin. Pari käyntiä Kuopion museossa yksi kansainvälisen tason näyttely vaikkapa Vapriikissa tai Espoon kaupunginmuseossa plus pari taidenäyttelyä - ja loppuvuosi on pelkkää säästöä. Ei hullumpi diili.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti