keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Torjuntavoitto häämöttää

Vuosi sitten kirjoitin raivokkaasta yhden naisen sodasta, jonka julistin jättipalsameille. Asuinalueellani Julkulassa, tai oikeastaan viereisellä Länsi-Puijolla on järjestetty kaupungin, Metsähallituksen ja KLYYn yhteistyöllä palsaminpoistotalkoita jo useita vuosia, ja päätin viime kesänä jatkaa talkoilua omin päin. Ostin viikatteen ja annoin palaa.

Tänä vuonna sotaan liittyi pari muutakin suivaantunutta. Perustimme vapaamuotoisen Viikatemiehet-ryhmän, joka toivottavasti koituu jättipalsamien kohtaloksi ainakin yhdellä alueella. Ostimme kaupungin talkooavustuksen turvin muutaman viikatteen ja pari muuta työkalua lisää, ja hyökkäsimme kesäkuussa kasvustojen kimppuun uusin innoin.

Mitä puuttuu kuvasta? Tuhansia ja taas tuhansia jättipalsameita!
Reilussa tunnissa muutaman ihmisen voimin saa niitettyä aikamoisen alan.
Pari päivää sitten kuljin kriittiset silmät auki Länsi-Puijolla ja kartoitin pahimpia jättipalsamipaikkoja eilisiä Metsähallituksen, kaupungin ja KLYY:n yhteistalkoita varten. Ja uskottava se on. Jättipalsamit ovat todellakin vähentyneet! Viime- ja toissavuotisia läpitunkemattomia palsamikkoja ulkoiluteiden varsilla ei enää juuri näy, ja maastossa huomaa selvästi, missä on käyty niittämässä tai kitkemässä. Usean vuoden mittainen yhteistyö on ollut voimaa: kaupunki on raivannut ulkoilureittien varsia, yhteistalkoilla on poistettu luonnonsuojelualueita pahiten uhkaavia kasvustoja ja Viikatemiesten porukka on jatkanut työtä muualla Länsi-Puijolla. Toki tekemistä on edelleen, ei palsami kokonaan ole tästäkään kaupunginosasta hävinnyt, mutta konkreettinen tulos rohkaisee jatkamaan.

Yksi tämänvuotista torjuntatyötä helpottava tekijä on viileä sää. Yleensä jättipalsamin kukinta on heinäkuun puolessavälissä parhaimmillaan, tai kenties kasvi on jopa jo siemenkotavaiheessa. Tänä vuonna ensimmäiset kukat ovat avautuneet vasta nyt. Hyvää niitto- ja kitkemisaikaa on vielä jäljellä, joten työ jatkuu. Eikä tarkoitus ole jäädä laakereille lepäämään tulevaisuudessakaan. Hienokin tulos häviää muutamassa vuodessa, jos jättipalsamin annetaan vallata kasvupaikkansa uudelleen.

Torjuntavoitto häämöttää - nyt ei anneta periksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti